Melulaiset antiikin keskuksessa – joka loistaa nykyäänkin

Yhteensä 14 Melun opiskelijaa sekä kaksi opettajaa lähtivät 2.10. viikoksi kohti antiikin ja nykypäivänkin keskusta eli Roomaa. Leirikoulun tarkoituksena oli oppia ennen kaikkea Roomasta sen eri aikakausina aina sieltä kuuluisasta antiikista asti.

Leirikoulun aikana ei ollut perinteistä koulunkäyntiä, mutta oppimista sekä tietojen kehitystä tapahtui siitä huolimatta. Leirikoulussa opittiin muun muassa, ettei Colosseumilla murhattu kristittyjä laajasta harhaluulosta huolimatta. Roomassa tutustuttiin myös Suomen omistamaan hienolla näköalalla varustettuun renessanssin aikaiseen huvila-instituuttiin Villa Lanteen. Lisäksi opittiin todella paljon historiasta! Moni uusi opittu asia oli sellaista, mitä ei normaaleilla kursseilla välttämättä kerrottaisi – siis mahtava tilaisuus.

Rooma1

Koko opiskelijaryhmä koossa opettaja Jarkko Liedeksen kanssa, sillä kuvan otti opettaja Kimmo Päivärinta.

Leirikoulun aikana käytiin Rooman lisäksi myös kahdessa muussa kohteessa: Napolin kautta Pompeijissa ja Vatikaanivaltiossa. Pompeijissa yövyttiin yhden yön verran sekä tutkittiin Pompeijin raunioita tuntikaupalla. Kaivauksilla oli samaan aikaan todella hienoa, mutta myös osittain outoa kävellä.

Vatikaanivaltiossa eli toisin sanoen “Paavin maassa” sen sijaan vietettiin vain pari tuntia tunnetussa Pietarinkirkossa. Kirkkoon mentäessä varsinkin tyttöjen pukeutumisesta oltiin hyvinkin tarkkoja. Polvien ja olkapäiden piti olla visusti peitossa.

Varsinkin nämä kohteet jäivät vahvasti opiskelijoiden mieleen ja monesta tuntui hassulta “vain kävellä” toiseen valtioon.

Rooma2

Ne kuuluisat Pompeijin kaivaukset, jotka olivat ajoittain täynnä turisteja.

Koko matka oli hyvin onnistunut eikä valituksia kuulunut, vaan kaikki olivat iloisin mielin mukana. Toimiva yhteishenki oli mukana koko leirikoulun ajan. Mahtava kokemus opiskelijoille sekä opettajille!

 

Teksti: Jasmin Tuomi

Kuvat: Kimmo Päivärinta

Hauskoja sattumuksia Espanjan opintomatkalla 5.-12.10.2018

Kolmetoista Melun espanjan opiskelijaa ja opettajat Riitta Kilpeläinen sekä Sari Hopeakoski tekivät opintomatkan ystävyyskouluun Valladolidiin. Matkan aikana päästiin hyvin tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja tapoihin. Majoittuminen espanjalaisissa perheissä antoi kunnollisen kuvan espanjalaisen perheen arkielämästä.

Suurimpia eroja verrattuna elämään Suomessa olivat ruokailuajat ja koulun tavat.
Kuten monissa muissakin Etelä-Euroopan maissa, Espanjassa päivällinen syötiin myöhään illalla, aamiainen oli usein makeaa eikä koulussa tarjottu lämmintä ruokaa.

Saimme isäntäperheistä kouluun mukaan pienet eväspussit, jotka sisälsivät muun muassa voileivän ja omenan sekä vesipullon. Nämä eväät syötiin välitunnilla ja lounas heti koulusta tultua. Päivällinen syötiin vasta yhdeksän jälkeen illalla.

Koulu alkoi ja loppui joka päivä samaan aikaan ja tunnit kestivät 50 minuuttia. Klo 11-11.30 oli pitempi puolen tunnin välitunti eväiden syömistä varten. Opettajat kävivät tuolloin kahvilla lähikuppilassa.

Opiskelijoita koulussa oli yläastelaisista lukiolaisiin, mutta kaikki olivat ystävällisiä, ulospäin suuntautuneita ja innokkaita tutustumaan uusiin ihmisiin.

Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut ja todella mielenkiintoinen. Opimme paljon paikallisista tavoista ja kulttuurista.

Tässä muutamia hassuja sattumuksia matkan varrelta:

  • Olimme keilaamassa ja toinen keilarata lakkasi vähän väliä toimimasta. Kerran keiloista vain puolet oli paikallaan, toisella pallo oli jäänyt ränniin ja kun seuraava keilasi, molemmat pallot jäivät jumiin… 

 

  • Kuulimme saman tarinan Kristoffer Kolumbuksesta monia kertoja… Espanjalaiset ovat hänestä todella ylpeitä…

 

  • En päässyt yhtenä iltana sisään kotiini, sillä koko isäntäperheeni oli poissa kotoa. Koputin oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan, vaikka jonkun perheenjäsenistä piti olla kotona. Odotin vartin toisen isäntäperheen autossa…

 

  • Päivällisen jälkeen tarjottiin jälkiruokaa, jonka otin kohteliaisuudesta, vaikkei itsellä ollut enää nälkä. Kukaan muu perheestä ei syönyt jälkiruokaa ja he jäivät odottamaan että minä olin syönyt…

 

  • Millena pudotti puolet salaatista bussin penkille, ettei sitä saanut enää pois penkin välistä… Ja lisäksi Millena ruiskutti salaatinkastiketta Eetun laukun ja kenkien päälle…

 

  • Kun lentokone laskeutui, Kaihon päälle tuli vettä koneen ilmastoinnista … Niin Kaihon tuuria!…

 

  • Illallisella tarjottiin isoisän valmistamaa perinteistä espanjalaista ruokaa, ja minulta kysyttiin, haluanko maistaa. Samaan aikaan kysyttiin,tiedänkö mitä tämä kyseinen ruoka on. En tiennyt mitä se oli, joten vastasin “No,I don’t”, jolloin he luulivat, etten halua maistaa sitä ja veivät sen pöydästä pois…

  • Valladolidin kiertokävelyllä Eetu päätti ruveta lypsämään lypsettävää koristelehmää… 

 

  • Kielimuuri oli välillä ongelma,ja se aiheutti monia väärinymmärryksiä sekä epäselvyyksiä…Kun keskustelin parini kanssa ensimmäisiä kertoja Instagramissa, hän antoi puhelinnumeronsa ja sanoi ”We can you by there if you want”, jonka korjasi myöhemmin että oli tarkoittanut ”we can talk”…

 

  • Katsoimme Winxejä bussimatkalla Salamancasta Valladolidiin…

 

  • Espanjalaiset ihmettelevät autoilijoille “kiittämistä” eli vilkuttamista heille…

 

  • Olimme Salamancassa, johon parini ei päässyt mukaan, sillä oli kipeänä. Hänen oli kuitenkin tarkoitus tulla vastaan, kun saavumme bussilla, ja hän arveli että olisimme noin 21:30 aikoihin perillä. Saavuimme hieman 21:40 jälkeen perille, mutta pariani ei näkynyt missään, jolloin hän lähetti viestin ettei ollut edes lähtenyt kotoa. Jouduin jäämään odottamaan koulun pihalle parini saapumista.

 

  • Sunnuntaina olin isäntäperheen kanssa Tordesilasissa, jossa oli markkinat, jonne ihmiset olivat pukeutuneet ritareiksi. Ostimme sieltä “Almendras Garrapiñadas”,mitkä olivat todella hyviä karamellilla kuorrutettuja manteleita.

 

 

Teksti: opintomatkalaiset ja Sari Hopeakoski

Seppo-mobiilipeli taidekasvatuksellisena metodina

Taidekasvatuksesta

Galleriassa

Lukio-opiskelijat tulevat monenlaisista taustoista ja monet kokevat nykytaiteen vieraana ja vaikeatajuisena. Mobiilipelaamisen kautta olemme saaneet opiskelijat kiinnostumaan taidenäyttelyistä ja tekemään niissä näkemistään teoksista monimediaisia omia tulkintojaan. Uskomme, että heidän kynnyksensä lähestyä nykytaidetta on merkittävästi alentunut positiivisen kokemuksen myötä.  

 

Taustaa 

Olemme käyttäneet Seppo-peliä kuvataiteen näyttöpäivänä ohjaamassa opiskelijoita tutustumaan Helsingin taidegallerioihin. Tavoitteena on ollut kannustaa ja rohkaista heitä käymään omatoimisesti näyttelyissä. Samalla opiskelijat ovat oppineet näyttelykäyttäytymistä ja ovat oivaltaneet ilmaisen taidetarjonnan runsauden.  

Ennen Seppoa kävimme galleriakävelyllä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tällöin heidän tuli kulkea opettajan perässä galleriasta toiseen. He kokivat sen toisaalta vaihteluna luokkaopetukseen, mutta toisaalta hieman tylsänä patikointina. Mukaan he saivat silloinkin tehtäviä, mutta ne rajoittuivat lähinnä kirjoitustehtäviin kynällä ja paperilla. Yleensä opiskelijat jaksoivat käydä enintään viidessä galleriassa.  

Pelilauta

Seppo-peli toi mukaan hieman leikkimielistä kilpailua, omaehtoisuutta ja kykyä vaikuttaa siihen, mihin galleroihin ja minkälaisiin tehtäviin sai paneutua. Kierrokseen on Seppo-pelissäkin kuulunut käydä viidessä galleriassa, mutta usein opiskelijat käyvät useammissa, koska eivät malta lopettaa kierrosta. Myös opettajien valmistamat multimediaaliset galleriakohtaiset tehtävät on koettu mielekkäämmiksi ja niitä opiskelijat tekevät mielellään tekemisen ilosta enemmän kuin heiltä edellytetään. Kahdella viimeisellä galleriakävelyllä on mukana ollut opiskelijoita, jotka ovat halunneet nähdä kaikki galleriat vaihtoehtoisista neljästätoista galleriasta.  

Pelin rakentamisesta 

Peli-intoa

Seppo-pelin rakentaminen on opettajan näkökulmasta varsin helppoa ja antaa mahdollisuuden muokata tehtäviä monenlaisella tavalla. Taidekasvatuksen ytimessä on itseilmaisu ja mahdollisuus tuottaa itse valokuvia, ääntä ja videoita. Tähän asti kaikilla opiskelijoilla mukana olleilla matkapuhelimilla näiden tuottaminen ja lataaminen Seppo-alustalle on ollut sujuvaa eikä minkäänlaisia ongelmia ole ollut, mikä on hämmästyttävää. Opettajina olemme voineet luottaa tekniikan toimivuuteen ennenkokemattomalla tavalla. Galleriakierroksella tekniikka on kuitenkin asettunut vain välineen asemaan ja gallerioiden tarjoamat taidekokemukset ovat olleet huomion etusijalla.  

Koska Seppo tarjoaa vain pelialustan, on varsinainen sisällöllinen rakentaminen opettajan vastuulla. Ensimmäisillä kerroilla työtä on paljon, mutta koska samoja tehtäviä voidaan varioida ja monistaa, työ helpottuu kerta kerralta. Pelialustan kehittymisen myötä opettaja voi halutessaan tehdä tapahtumista tai peleistä monikerroksisia ja hyvinkin mutkikkaita. Toisaalta muiden jakamia perusmalleja voi hyödyntää ja jakaa omia ideoitaan edelleen kehitettäväksi.

Pelaajat-teos

 

 

Teksti: kuvataideopettajat Timo Kuohukoski ja Minna Eskola

Kuvat: Timo Kuohukoski

Melulaiset radioaalloilla

Aivan uuden median opiskelu on nyt mahdollista medialukiossa, sillä Bauer Median mahdollistama radiotyön kurssi pääsi mukaan kurssitarjottimelle. Ensimmäinen radiotyön kurssi loppui juuri, mutta itse radion tekeminen ei.

Helsingin medialukion tekninen kehitys laajeni, kun suomalainen mediayhtiö Bauer Media rakensi tiloihimme radiostudion.

Radio Cityn kopissa oli tiivis tunnelma – Juha Valvio luotsaa iltapäivän ohjelmaa yksin.

 Neljännen jakson alussa polkaistiin käyntiin Helsingin medialukion ensimmäinen radiotyön kurssi, jota vetivät opettajamme Riikka Aurava ja Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen. Tenkasen pitkä kokemus radion ja median tekemisestä ulottuu pitkälle vuosikymmenien päähän, joten opiskelijat pääsivät tutustumaan radion tekoon suoraan alan ammattilaisen kanssa. “Radio on aina ollut osana elämääni, kurssi toi radion kuunteluun uuden näkökulman ja muutenkin herätti uudenlaisen kiinnostuksen radiotyöskentelyä kohtaan”, kurssin käynyt medialinjalainen Jyri Tero kertoo.

Radiotyön kurssi sisälsi spiikkien treenaamista, omia nauhoituksia ja lukuisia vierailuja. Opiskelijat olivat mielissään vierailuista, jotka suoritettiin YleX:n, Radio Nostalgian ja NRJ:n, Sanoma-konsernin ja tietysti Bauer Median toimituksissa. Tosin, Bauerilla opiskelijat pääsivät vierailemaan kaksi kertaa, sillä yhteisen vierailun

IMG_1215

Radio Novan iltapäivän juontajat Anssi Honkanen ja Niina Backman valmistautuvat spiikkiin.

lisäksi kurssisuorituksen vaatimuksena oli käydä pienryhmissä Bauer Median radioiden aamulähetyksissä. Tämä edellytti heräämistä jo neljän aikoihin!

Keskeinen osa kurssia oli oman radiolähetyksen tai podcastin tuottaminen. Kurssilaiset pääsivät käyttämään omaa luovuuttaan ja toteuttamaan omia ideoitaan radiostudiota apunaan käyttäen. Vaikka tekniikan sisäistämisessä meni oma aikansa, kurssilaiset kuitenkin kehittyivät nopeasti ja pääsivät nauhoittamaan omia tuotoksiaan. Kurssilaisilla oli täydet vapaudet radiostudion käyttöön, ja monet käyttivätkin useita tunteja vapaa-ajastaan tuotoksiensa hiomiseen. Jotkut kurssin käyneet toivoivat kuitenkin, että heillä olisi ollut kurssia varten tuotoksilleen jokin oma julkaisupaikkansa. “Olisi ollut kiva, jos kurssin aikana opiskelijoilla olisi ollut jokin paikka, mihin laittaa tuotantojaan. Yksin puhuminen käy tylsäksi nopeasti”, Tero toteaa.

Bauer Median laitteisto jää lukiolle toistaiseksi ja se on opiskelijoiden vapaassa käytössä, mikäli radiotyön kurssi on suoritettuna. Nappaa radiotyön kurssi ensi vuodelle kolmanteen jaksoon ASAP!

 

Teksti ja kuvat: Leo Heinämäki ja Nuutti Ruotsalainen

Laatikkokauppa

Kun saavumme Tapanilan vanhalle huvila-alueelle, näemme Laatikkokaupan luokseen kutsuvat ikkunat ja päätämme astua sisälle. Lumoava puun tuoksu ja kotoisa tunnelma vallitsee koko myymälässä.

Sisustusliikkeen on perustanut Kirsi Pitkänen Pia siskonsa kanssa. Naisten kiinnostus puulaatikoita kohtaan lähti sisustusmessuilta, jossa he huomasivat lähes kaiken olevan Kiinasta tuotua. Koska suomalaisesta puusta tehtyä tavaraa oli vain vähän, siskokset päättivät tehdä itse koe-erän laatikoista, joissa käytetään vain suomalaista puuta.  Uran alkuvaiheessa heillä oli Hausjärvellä verstasmyymälä, josta sai ostaa tuotteita. Tuotteita laitettiin myös Bellapuoti-verkkosivustolle, josta ostettujen tuotteiden noutopaikaksi tuli Tapanila Store. Liikkeen edellisen omistajan lopettaessa siskokset päättivät ottaa yrityksen omiin käsiinsä.


Nyt on kulunut jo seitsemän vuotta puulaatikoiden parissa.  Pia kertoo,  että heillä menee hyvin laatikko-bisneksen kanssa. Hänen mielestään suomalaisen työn ja tuotteiden arvostus kasvaa koko ajan.

Siskosten tavoitteena on luoda myymälästään ja laatikoistaan esteettisiä, jotta asiakkaat haluaisivat tulla  uudestaan ostoksille. He haluavat Laatikkokaupan asiakkaiden näkevän laatikot esteettisinä sisustuselementteinä. Laatikoissa yhdistyy jotain vanhaa ja uutta, mikä miellyttää sisustajia.

Laatikkokaupan vallitsevana arvona toimii kotimaisuus. Kirsin ja Pian
mielestä on tärkeää tietää mistä puutuote tulee ja miten se on kasvatettu. Yritykselle on myönnetty avainlippu
osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta.

 

Kuva ja teksti Sanna Sinisalo ja Amanda Pösö

Juttu on osa juttusarjaa, jossa journalismi-kurssilaiset haastattelevat paikallisia yrittäjiä.

 

Tunnelmallista liiketoimintaa Tapanilassa

Mosa Interiors on Leena ja Perttu Airikkalan vuonna 2005 perustama lifestyle-liike. Liikkeestä löytää laajan valikoiman erilaisia sisustustavaroita, kuten lamppuja, tuoksukynttilöitä ja maalauksia.

Mosa Interiorsin tarina lähti siitä, kun Leena Airikkalaa pyydettiin suunnittelemaan Porvoon rautakauppaan sisustusosasto. Sen rinnalla Leena alkoi maahantuoda tavaraa miehensä Pertun kanssa. Maahantuodulle sisustustavaralle välivarasto löytyi heidän autotallistaan. Eikä aikaakaan kun autotallin ovet avattiin ystäville ja naapureille. Lähipiirin lisäksi MTV3:n toimittajat kiinnostuivat lifestyle-liikkeen toiminnasta ja Airikkaloita pyydettiinkin osallistumaan T.i.l.a-sisustusohjelmaan. Ohjelman myötä yritys alkoi menestyä. Leena Airikkala on muun muassa kuvittanut lastenkirjoja ja postimerkkejä.

Autotallin tarjoama tila kävi kuitenkin pian pieneksi ja vuonna 2007 liiketila  vaihdettiin vanhaan, tunnelmalliseen tehtaaseen aivan Tapanilan juna-aseman kupeeseen.                                                      

Yrityksen toimintaa tehdään intuitiolla ja omalla tuntemuksella ja tunteella. Mosa Interiorsilla on oma “puoli- boheemi” linjansa, jossa ei mennä trendien mukaan. Leena ja Perttu Airikkala luonnehtivat Mosa Interiorsia ennemmin elämäntyylinä, kuin pelkästään työnä. Heidän tarkoituksenaan ei ole pelkkä bisneksen teko vaan myös elämysten luominen asiakkaille.

 

 

Leena ja Perttu ovat johtaneet yritystä jo 13 vuoden ajan. Se on saavuttanut suuren suosion niin täällä Helsingissä, kuin muuallakin Suomessa. Asiakkaita saapuu vierailemaan liikkeeseen jopa Rovaniemeltä saakka. Vaikka Leena ja Perttu ovat jäämässä eläkkeelle yritys jatkaa uuden omistajan johdolla. Leenan ja Pertun mielet ovat haikeat, mutta myös helpottuneet. Vaikka yritystä ja sen johtamista ja tietenkin asiakkaita tulee ikävä, ei tämän kaksikon eläkepäiviltä tekemistä puutu.

 

 

Teksti: Lauri Kukkola, Vivika Laiho, Atte Lehtiniittu ja Tessa Manula

Kuvat: Vivika Laiho ja Tessa Manula

Juttu on osa juttusarjaa, jossa journalismi-kurssilaiset haastattevat paikallisia yrittäjiä.

 

Tapanilalainen lähikahvila


Rönttösrouva on tapanilaisille tuttu kahvila, sillä se on ollut samalla paikalla jo melkein kaksikymmentä vuotta. Kahvilan tuorein omistaja Tero “Salsa” Sinisalo osti puolet kahvilasta kolme vuotta sitten.

Kahvilatyön ohella Tero juontaa Radio Nostalgian aamuohjelmaa, jossa hänet tunnetaan nimellä Salsa Sinisalo. Nettikommenttien perusteella hän vaikuttaa todella suositulta.

Rönttösrouva on ideologialtaan perinteitä ja suomalaisuutta kunnioittava sekä asiakasläheinen. Ideologian vuoksi kahvilassa ei käytetä ulkomaalaisia tuotteita, vaan kaikki tulee mahdollisimman läheltä. Monet tuotteet kuten kalat ja säilykkeet saapuvat Kuhmosta, kahvilan juurilta. Tero on myös ottanut kahvilan valikoimaan mukaan paljon pienyritysten tuotteita, esimerkiksi Tapanila-pastilleja, joista tulot menevät lähikouluun. “Halutaan pienenä yrityksenä tukea myös muita pienyrittäjiä.” Tero selventää.

Asiakaskunta on monipuolinen äijäporukoista lapsiperheisiin ja ikähaarukka on laaja.Kanta-asiakkaita on paljon ja omistaja on saanut heistä jopa uusia ystäviä.

Teksti ja kuva

Ville Suppala, Kasper Westlin ja Jasmin Tuomi

 

Medialukion tekniikkaryhmäläisiä itämaisissa tunnelmissa

Tanssijoina Aishan esityksessä olivat Anu, Nanna, Auli, Kirsi, Irja, Jaana, Helena, Tiina ja Sari (kuvassa vasemmalta). Edessä tekniikkaryhmäläiset Ville, Rudolf, Boris ja Onni (kuvasta puuttuu Venni)

Joukko Helsingin medialukion tekniikkaryhmäläisiä (Rudolf Ringblom, Onni Alasaari, Boris Perevalov, Ville Stråhle ja Venni Blomberg) oli mukana loihtimassa itämaista tunnelmaa, kun tanssiryhmä Aisha juhli viiden vuoden yhteistä tanssitaivalta järjestämällä kaksituntisen tanssishow’n kutsuvieraille huhtikuisena lauantai-iltana Kellokoskella. Medialukiolaiset hoitivat taidokkaasti näytöksen valo- ja äänitekniikan sekä videokuvauksen. Nuoret saivat samalla arvokasta kokemusta näytöstekniikan hoitamisesta.

Aishalaiset ovat vuosien varrella esiintyneet monenlaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, mm. Tuusulan Taiteiden yössä ja itämaisen tanssin kesäfestivaaleilla eri puolilla Suomea. Toukokuussa 2016 osa ryhmästä oli esiintymässä MELU-gaalassa, jossa juhlittiin Medialukion kymmenvuotista taivalta. Tämä oli kuitenkin Aisha-ryhmän ensimmäinen oma koko illan näytös.

Aisha tanssin pyörteissä.

 

Esitys koostui ryhmätansseista ja sooloesityksistä, joiden koreografiat ovat osittain tanssiryhmän omaa tuotantoa, osittain tuttujen itämaisen tanssin opettajien laatimia. Vaihteleva ohjelmisto ulottui kansantanssista estraditanssiin, burleskiin ja hiphopista vaikutteita saaneeseen urbaaniin egyptiläiseen tanssiin.

Boris ja Onni viimeistelevät näytöksen valotekniikkaa.

 

Tanssien vaihtelevat tunnelmat korostuivat upeasti valo- ja äänitekniikan avulla. Tanssijoihin tekivät suuren vaikutuksen tekniikkaryhmäläisten asiantuntemus, aloitekyky ja idearikkaus. Nämä nuoret osaavat kantaa vastuuta!

 

Teksti: Tiina Hyvärinen – Medialukion opettaja ja Aisha-tanssiryhmän jäsen

Ihanasti pihalla

Pihapuoti on Helsingin Tapanilassa sijaitseva monipuolinen sisustusliike. Mielenkiintoisen Pihapuodista tekee sen monipuolisuus – valikoimassa on niin  keittiökalusteita kuin pientä sisustustavaraa, uutta ja vanhaa.

Marja Laine auttaa ihmisiä mielellään ja kuulee usein palautetta, että puoti on kuin silmien karkkikauppa. Usein asiakkaat jäävät mielellään juttelemaan Laineen kanssa.

Marja Laine kertoo opiskelleensa ensin puusepäksi ja tämän jälkeen verhoilijaksi.

Verhoilijana hän aloitti vuonna 2001 perustamalla oman yrityksen. Muutama vuosi myöhemmin syntyi lämminhenkinen Pihapuoti, jonka idean Marja sai koristetyynyistä.

Alunperin myymälä sijaitsi Punavuoressa kauniilla sisäpihalla. “Se  sai nimekseen Pihapuoti, kun ihmisille oli kerrottava, että pihalla sijaitsee puoti”, Laine kertoo iloisena. Myöhemmin Pihapuoti muutti Tapanilan tehdasalueelle, jota Marja kuvailee saman tyyliseksi kuin teurastamon alue, mutta vain pienemmässä mittakaavassa. Marja pitää miljöötä epätavanomaisena, mutta samalla vanha talo on hänen mielestään ihana. 
Juuri nyt Marjan lempituotteisiin kuuluvat vanhat taulunkehykset ja apteekkipullot.

 

 

 

 

Pihapuodissa myydään kaikkea keittiöstä kylpyhuoneeseen ja puutarhaan, sisustustavaroita unohtamatta. Puodista on mahdollista ostaa jopa keittiökaappeja, joita tehdään mittatilaustyönä yhteistyössä Mittapuu-yrityksen kanssa. Puodissa on myytävänä myös käsintehtyjä tavaroita.

Pihapuoti myy myös kausituotteita. Pääsiäisenä ja jouluna on teemaan sopivia tuotteita. Menneen kauden tuotteita ei kuitenkaan hävitetä tai laiteta alennukseen, vaan ne jäävät taustalle uusien tavaroiden sekaan. Ideana se, että ihmiset voivat ostaa esimerkiksi samaa sarjaa vuodenajasta riippumatta. Uusia tavaroita tulee yleensä keväisin ja syksyisin, mutta joitakin uutuuksia tulee myös  pitkin vuotta.

Alkuviikon Marja kertoo tekevänsä verhoilutöitä;  keskiviikkosta lauantaihin hän pyörittää Pihapuotia. Puoti on avoinna iltaisin, sillä se on todettu parhaiten toimivaksi ajaksi. “Eivät ihmiset ehdi päivisin käydä ostoksilla, kun he käyvät töissä”, kauppias pohtii. Lisäksi lähellä sijaitsevat muut myymälät ovat tarkoituksellisesti samaan aikaan avoinna, jotta ihmiset voivat käydä samalla reissulla useammassa myymälässä.

 

Teksti: Heidi Oinonen ja Tuuli Hauta-aho

Kuvat: Heidi Oinonen

 

Äidinkielen tekstitaidon koe – onneksi viimeinen!

 

Äidinkielen tekstitaidon ylioppilaskoe pidettiin 12.2.2018

Viimeisen kirjallisen äidinkielen tekstitaidon kokeen jälkeen tunnelma on hieman tyrmistynyt.

Abiturientti Otso Aunola pitää koetta haastavana, sillä tehtävät oli vaikeasti muotoiltu. Ennen tekstitaidon koetta Otso luotti maalaisjärkeensä sekä tunnilla opeteltuihin asioihin. Salissa hän vietti neljä tuskallista tuntia epäröiden vastauksiaan. Hän koki analysointitehtävät erityisen haastaviksi, sillä tehtävänannot olivat hänen mielestään epäselviä.

Äidinkielen opettaja Sari Kuohukoski on sitä mieltä, että perinteinen tekstitaidon koe on hyvä päättää tähän. Hänen mielestään koe ei enää mittaa oppilaiden osaamista oikealla tavalla. Sari toivoo tulevaisuuden äidinkielen kokeen palaavan äidinkielen ydinasioihin, kuten kirjoittamiseen, luetun ymmärtämiseen sekä ajattelutaitoihin. Sari sanoo, että tämä oli yksi hankalimmista kokeista pitkään aikaan. Hän kuitenkin kannustaa kirjoittajia luottamaan itseensä. Kursseilla on harjoiteltu paljon ja kaikkiin tehtäviin pystyi kyllä hyvin vastaamaan, jos oli kursseilla ollut aktiivinen ja harjoitellut kunnolla.

Abiturientti Niko Ruokonen on helpottunut. Hän ei osallistunut äidinkielen kokeeseen vaan on menossa S2-kokeeseen.Hänen mielestään kokeiden välinen ero on suuri, sillä S2-kokeessa on vähemmän kirjoittamista, kun taas äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa painotetaan juuri kirjoitustaitoa. Niko on hyvin valmistautunut omaan kokeeseensa ja on optimistinen sen suhteen.

 

Näytönpaikka on 12.3. 2018, jolloin kirjoitetaan sekä S2-koe että äidinkielen esseekoe.

 

Teksti: Tuuli Hauta-aho ja Niko Ruokonen.