Month: Toukokuu 2018

Melulaiset radioaalloilla

Aivan uuden median opiskelu on nyt mahdollista medialukiossa, sillä Bauer Median mahdollistama radiotyön kurssi pääsi mukaan kurssitarjottimelle. Ensimmäinen radiotyön kurssi loppui juuri, mutta itse radion tekeminen ei.

Helsingin medialukion tekninen kehitys laajeni, kun suomalainen mediayhtiö Bauer Media rakensi tiloihimme radiostudion.

Radio Cityn kopissa oli tiivis tunnelma – Juha Valvio luotsaa iltapäivän ohjelmaa yksin.

 Neljännen jakson alussa polkaistiin käyntiin Helsingin medialukion ensimmäinen radiotyön kurssi, jota vetivät opettajamme Riikka Aurava ja Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen. Tenkasen pitkä kokemus radion ja median tekemisestä ulottuu pitkälle vuosikymmenien päähän, joten opiskelijat pääsivät tutustumaan radion tekoon suoraan alan ammattilaisen kanssa. “Radio on aina ollut osana elämääni, kurssi toi radion kuunteluun uuden näkökulman ja muutenkin herätti uudenlaisen kiinnostuksen radiotyöskentelyä kohtaan”, kurssin käynyt medialinjalainen Jyri Tero kertoo.

Radiotyön kurssi sisälsi spiikkien treenaamista, omia nauhoituksia ja lukuisia vierailuja. Opiskelijat olivat mielissään vierailuista, jotka suoritettiin YleX:n, Radio Nostalgian ja NRJ:n, Sanoma-konsernin ja tietysti Bauer Median toimituksissa. Tosin, Bauerilla opiskelijat pääsivät vierailemaan kaksi kertaa, sillä yhteisen vierailun

IMG_1215

Radio Novan iltapäivän juontajat Anssi Honkanen ja Niina Backman valmistautuvat spiikkiin.

lisäksi kurssisuorituksen vaatimuksena oli käydä pienryhmissä Bauer Median radioiden aamulähetyksissä. Tämä edellytti heräämistä jo neljän aikoihin!

Keskeinen osa kurssia oli oman radiolähetyksen tai podcastin tuottaminen. Kurssilaiset pääsivät käyttämään omaa luovuuttaan ja toteuttamaan omia ideoitaan radiostudiota apunaan käyttäen. Vaikka tekniikan sisäistämisessä meni oma aikansa, kurssilaiset kuitenkin kehittyivät nopeasti ja pääsivät nauhoittamaan omia tuotoksiaan. Kurssilaisilla oli täydet vapaudet radiostudion käyttöön, ja monet käyttivätkin useita tunteja vapaa-ajastaan tuotoksiensa hiomiseen. Jotkut kurssin käyneet toivoivat kuitenkin, että heillä olisi ollut kurssia varten tuotoksilleen jokin oma julkaisupaikkansa. “Olisi ollut kiva, jos kurssin aikana opiskelijoilla olisi ollut jokin paikka, mihin laittaa tuotantojaan. Yksin puhuminen käy tylsäksi nopeasti”, Tero toteaa.

Bauer Median laitteisto jää lukiolle toistaiseksi ja se on opiskelijoiden vapaassa käytössä, mikäli radiotyön kurssi on suoritettuna. Nappaa radiotyön kurssi ensi vuodelle kolmanteen jaksoon ASAP!

 

Teksti ja kuvat: Leo Heinämäki ja Nuutti Ruotsalainen