Ylioppilaan puhe (syksy 2017)

Arvoisa rehtori, opettajat ja muu koulun henkilökunta, rakkaat ylioppilaat ja juhlavieraat.

 

Mitä on olla osa Melua?

Kun sain vahvistuksen jatko-opiskelupaikasta Helsingin Medialukiossa, olin onnellinen ja helpottunut. Se mitä Helsingin Medialukio tai tuttavallisemmin Melu tarjosi oli lopulta jotakin ainutlaatuista ja uskomatonta.Esko

Mielestäni Melun yhteishenki ja ilmapiiri niin oppilaiden kuin opettajienkin välillä on lukioiden tasolla huippuluokkaa.

Vasta lukion kolmannella vuodella ymmärsin, mistä Melussa on oikein kyse. Toisille lukio on vain lähtöportti matkalla kohti jotain suurempaa, mutta uskon, että Melu lukiona tekee sen oppilaisiin pysyvän vaikutuksen.

Lukio on auttanut minua ymmärtämään maailmaa paremmin ja arvostamaan niin koulumme kuin myös muun ympäröivän maailman monimuotoisuutta.

Lukio on näiden vuosien varrella myös muovannut arvomaailmaani ja saanut minut ymmärtämään, millä kaikella on loppujen lopuksi merkitystä.

Rakkaimpia muistoja Melussa lienevät vahvan ystäväpiirin rakentaminen ja itseni kehittäminen opiskelun ohella.

Helsingin Medialukio antoi mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa opiskelijoiden arkeen ja juhlaan. Pääsääntöisesti kaikki, mitä koulussamme on tapahtunut, ei olisi ollut mahdollista ilman osaavia ja motivoituneita opiskelijoita.

Opettajien johdolla opiskelijat ovat luoneet mitä uskomattomampia musiikki- ja teatteriesityksiä ja toinen toistaan upeampia taideprojekteja.

Mikä parasta, projektit eivät keskity ainoastaan taideaineisiin, vaan monipuolisesti kaikkiin oppiaineisiin.

Upeista lukiokokemuksista mieleenpainuvimpia on monilla varmasti useat ulkomaanmatkaprojektit, joilla opiskelijat ovat päässeet tekemään yhteistyötä useiden maiden oppilaiden kanssa, tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja luomaan kansainvälisiä ystävyyssuhteita.

Nämä ovat minulle itselleni hyvin rakkaita muistoja,   useiden vuosien jälkeen olen edelleen yhteyksissä ystäviin, joita sain ulkomaanmatkaprojekteilta. Nämä ja monet muut koulumme projekteista eivät olisi mahdollisia ilman osaavia ja ystävällisiä opettajiamme.

Melu on antanut monenlaisia eväitä matkallemme satavuotiaassa Suomessa:

Rohkeus, se että tuomme itsemme esille rohkeasti ja osoitamme epäkohdat, joihin tulisi puuttua.

Ennakkoluulottomuus, jolla luottavaisin mielin astumme osaksi yhteiskuntaa ja poistamme kaikki turhat oletukset toisistamme.

Yhteisymmärrys, jota ilman maailmamme olisi päälaellaan, sillä yhteistyö ja ymmärrys ovat avaimet rauhallisempaan tulevaisuuteen.

Lukio on ollut matka, joka on muuttanut meitä ihmisinä ja valmistanut meitä osaksi tulevaa.

Tämä matka olisi kuitenkin tuntunut  mahdottomalta ilman sitä tukea, jota saimme niin koululta, kotiväeltä kuin toisiltamme ja ilman niitä ainutlaatuisia hetkiä, joita lukion aikana olemme saaneet nähdä ja kokea.

Jokaisen matka on ollut erilainen, erilaiset arvosanat, eri määrä kursseja, mutta lopputulos on meille kaikille yhteinen.

Tänään on se päivä kun saamme vihdoin nostaa valkolakin päähän, sillä me olemme sen ansainneet.

Lopuksi haluaisin käyttää tämän ainutlaatuisen tilaisuuden hyväkseni ja sydämestäni kiittää opettajiamme, jotka ovat tarjonneet laadukkaan opetuksen näinä vuosina, vanhempiamme, jotka ovat antaneet opiskelurauhan ja täyden tuen matkallemme ja lopuksi myös rakkaita kanssaopiskelijoitani, jotka ovat tehneet lukiosta ikimuistoisen ja upean kokemuksen.

Haluan toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja onnea tulevaan. Kiitos!

 

Esko Raikunen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s