Month: marraskuu 2016

Melulaiset Nizzassa -matkapäiväkirja

20161009_120837MATKAPÄIVÄKIRJA NIZZAN OPINTOMATKALTA 9.10.–13.10.2016

dimanche le 9 octobre: C’est si bon!

Lähdimme Nizzaan sunnuntaiaamuna 9. lokakuuta. Tapasimme koko ryhmä yhdessä lentokentällä jo klo 4.30, sillä lentomme kohti Nizzaa lähtisi kello 6.30. Lentokentällä hoidimme yhdessä check-inin, ja tämän jälkeen seurasi turvatarkastus. Turvatarkastuksen jälkeen oli hetki vapaa-aikaa lentokentällä ennen lennon alkamista. Kaikki lähtivät matkalle iloisin mielin mutta hieman väsyneenä tosin lyhyiksi jääneiden yöunien takia. Koneessa aika kuluikin sitten nukkuen. Lentomme oli määrä laskeutua Nizzaan kello 9.10, mutta saavuimme hieman odotettua aikaisemmin. Nizzaan saapuessamme sää oli vielä vähän viileä, mutta lämpeni onneksi päivän kuluessa. Lentokentältä menimme bussilla hotellillemme.

Hotellimme nimi oli Hôtel Trocadéro, ja se sijaitsi aivan paikallisen juna-aseman vieressä. Hotellin avaimet luovutettiin meille vasta kello yksi, tätä ennen panimme matkalaukut yhteen hotellihuoneeseen ja lähdimme kiertämään sekä tutustumaan kävellen Nizzaan. Näimme muun muassa vaikuttavan kukkatorin ja kaunista arkkitehtuuria. Haimme piknikiä varten täytetyt patongit tai salaatit vanhan kaupungin kahviloista. Menimme syömään eväät rannalle ja ihastelimme samalla kirkasta merta. Lämpötila nousi päivän kuluessa, ja ulkona saattoi pärjätä jopa kesävaatteissa. Syötyämme lähdimme katsomaan ylös upeaa vesiputousta ja ihailimme ylhäältä pääkadulle Promenade des Anglaisille avautuvia näkymiä. Tämän jälkeen palasimme takaisin hotellille asettautumaan omiin huoneisiimme, minkä jälkeen jatkoimme vielä Nizzaan tutustumista.

20161009_111522

lundi le 10 octobre: C’est délicieux!

Aamulla söimme normaalin ranskalaisen aamupalan, minkä jälkeen lähdimme kohti Nizzan rautatieasemaa. Menimme junalla Mentoniin. Mentonissa menimme hillotehtaaseen nimeltä Maison Herbin, jossa kuulimme, että kaikki hillot tehdään paikallisista hedelmistä. Hillomestari kertoi myös, että työpäivä on kello kahdeksasta puoleen päivään asti. Heillä on yhteensä seitsemän työntekijää, neljä tehtaassa ja kolme myymälässä. Hillotehdas on toiminut jo 42 vuotta, ja hilloja on kaikkiin makuihin kookoksesta tomaatti-appelsiinihilloon. Suurin osa meistä osti kotiin tuliaisiksi hilloja vierailukohteestamme.

20161010_11510720161010_114522

Hillotehtaan jälkeen oli aikaa lounastaa valitsemassamme paikassa. Lounaan jälkeen kävimme Jean Cocteau -museossa, jossa meillä oli ranskankielinen esittelykierros. Meille kerrottiin Cocteaun taiteesta ja historiasta todella monipuolisesti.  Museoreissun jälkeen lähdimme kävelemään kohti Mentonin rautatieasemaa, josta otimme junan takaisin Nizzaan. Junan lähtemisessä kesti, koska junan konduktööri oli vasta matkalla asemalle! 🙂 Saavuimme Nizzaan vähän aikataulusta myöhässä. Jotkut kävivät rannalla, jotkut kaupoissa ja jotkut vain kiertelivät kaupungilla. Myöhemmin kävimme aulassa ilmoittautumassa opettajille, kuten joka ilta.

mardi le 11 octobre: Quelle journée!

Toisena kokonaisena päivänä ohjelman pääpainona oli paikallisten yrittäjien haastatteleminen.

20161009_113737

Aamupäivän viileys herätteli meitä päivän uusiin kokemuksiin ja haasteisiin. Tuntui, että ohikulkevat ihmiset vilkuilivat meitä tavallista uteliaammin. Ehkä se johtui vihkosta, josta luimme valmiiksi kirjoitettuja lauseita haastatteluun. Saapuessamme kukkatorille meidät yllätti sen rauhallinen tunnelma. Ihmisiä ei ollut juuri yhtään, joten useampi myyjä oli vapaana. Käveltyämme torin väriloiston läpi valitsimme myyjistä ystävällisen näköisen naisen, joka suostui haastatteluun. Saimme myös luvan kuvata ja äänittää. Olimme suunnitelleet haastattelumme huolella, joten olo oli aika varma.

20161009_112949

Työkokemusta naisella oli 20 vuotta. Hän oli oppinut ammattinsa serkkunsa kautta. Näin hän kuvasi päiväänsä: “Työt alkavat jo kello viideltä aamulla tukkukäynnillä. Seitsemän aikaan alkavat valmistelut työpäivää varten. Valmisteluun sisältyy kimppujen sitomista ja tuotteiden paikoilleen asettelua. Päivä päättyy kello 1617 aikoihin. Lauantai on ainoa vapaapäivä.” Hän kertoi rakastavansa työtään, ja hänen silmistään näkyi intohimo kukkia kohtaan.

Haastattelusta jäi positiivinen onnistumisen tunne. Jäimme kukkatorille katselemaan myynnissä olevia tuotteita ja otimme muutaman valokuvan. Suuntasimme myöhemmin yhteiselle lounaalle crêperie-ravintolaan. Istuimme yläkerrassa ravintolassa, jonka katto oli erikoisen matala. Meistä pisimmät eivät mahtuneet seisomaan siellä suorana. Ruoka oli hyvää, ja kaikille näytti maistuvan.

Muutamat opiskelijat olivat pienen googlailun seurauksena huomanneet, että läheisellä paikkakunnalla sijaitsee suuri ostoskeskus. Iltapäivän vapaan ohjelman aikana suurin osa opiskelijoista ja opettajat päättivät suunnata sinne. Saavuimme bussilla suuren ulkoilmaostoskeskuksen pihaan, josta näki huikean määrän kauppoja. Opettajien viime hetken ohjeiden kuuntelu oli hankalaa, koska mielemme säntäsivät jo Forever 21 -vaatekaupan ovelle. Kolmen tunnin rankan suorituksen jälkeen olimme nälkäisiä ja melko köyhiä. Päädyimme siihen tulokseen, että tämänlainen luksusostoskeskus tarvitaan myös Suomeen.

Osa jäi kuitenkin nauttimaan iltaisen Nizzan tunnelmasta. Ada ja Martta viettivät aikaa kaupungilla kaksistaan pyörien lähinnä Vanhan kaupungin alueella. Kun käveleminen alkoi tuntua liikaa jaloissa,  he istuutuivat kukkatorin laidalle pieneen ravintolaan, jonka ulkotiloissa esiintyi taitava muusikkokaksikko. He soittivat cover-kappaleita kitaroiden säestyksellä ja ottivat vastaan jopa toiveita yleisöltä.

Kun saavuimme takaisin Nizzaan shoppailun jälkeen, osa meistä päätti mennä käymään pizzeriassa ja ostaa pizzaa mukaansa. Sillä aikaa kun tilaus olivat valmistumassa, pizzeria-mies päätti pitää pienen shown ja pyöritteli sekä heitteli edessämme pizzataikinoita eri suuntiin. Hän jopa pyysi Veronicaa auttamaan pizzojen uuniin laittamisessa.

Loppuilta sujui hotellilla yhdessä aikaa viettäen. Katsoimme myös hotellihuoneen televisiosta ranskalaista TV-tarjontaa. Samaan aikaan mieliimme alkoi kaivautua ajatus siitä, että matka oli jo puolessa välissä: jäljellä oli enää yksi kokonainen päivä Rivieran auringon alla ennen kotiinpaluuta.

mercredi le 12 octobre: Quelle aventure!

Toiseksi viimeisenä päivänä eli keskiviikkona, heräsimme ja menimme aamupalalle normaaliin tapaan. Aamiaisen jälkeen kaikki hakivat hotellin viereisestä ruokakaupasta omia eväitä lounaaksi.

Päivän ohjelmana oli vierailu Tourrettes-sur-Loupissa sijaitsevalle juustotilalle, La ferme des Courmettesille. Lähdimme matkaan bussilla ja noin tunnin matkan jälkeen saavuimme päätepysäkille Venceen. Tarkoituksenamme oli nousta ylös vuorenrinnettä tilalle takseilla, jotka oli varattu ja varmistettu Nizzasta käsin. Suunnitelma ei kuitenkaan meinannut toimia kylän vähäisen taksimäärän takia, mutta lopulta, tunnin odottelun, eväiden syönnin ja viranomaisten kanssa puhumisen jälkeen, saimme taksit tilattua ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Pitkän, vuoren rinnettä pitkin kiemurtelevan taksimatkan jälkeen saavuimme noin 800 metrin korkeudessa olevalle juustotilalle. Tilan omistaja Monsieur Bruno Gabelier kertoi meille vuohenjuuston valmistuksesta, näytti paikkoja ja vastaili kysymyksiimme. Saimme itsekin kokeilla valmistaa juustoa, sekä maistaa ja ostaa sitä. Monsieur Gabelier itse asui tilalla perheensä kanssa ja tutustuimme myös muun muassa hänen tyttäreensä sekä heidän kissaansa.

20161012_140546

Paluumatkalla päätimme kävellä noin puolessavälissä vuorenrinnettä olevalle bussipysäkille, jolle ehdimme kaikki muutamaa minuuttia ennen bussin saapumista.

Tie oli kiemurteleva ja tuntui pitkältä, mutta maisemat olivat upeat! Matkan varrella näimme myös paljon vuohia. Jatkoimme bussilla takaisin Nizzaan. Bussimatka oli rento, sillä bussi oli melkein tyhjä ja bussikuski kuunteli hyvää musiikkia sekä lauloi! Reissun jälkeen kaikki olivat sen verran väsyneitä, että sovimme seuraavaksi tapaamisajaksi illallisen.

Söimme yhdessä illallista ravintola Art Bistrossa. Alku-, pää- ja jälkiruuat oli valittu jo etukäteen ja kaikki annokset olivat todella hyviä. Ravintola oli fancy, ja mitä luultavimmin kaikki pitivät ruuistaan!

Viimeistä iltaa vietimme vapaasti kaupunkia kierrellen ja hotellissa leväten. Päivä oli rankka, mutta samalla todella antoisa! Une journée parfaite!

jeudi le 13 octobre: C’est l’heure!

Heräsimme aamulla aikaisin, jotta saisimme pakattua laukut sekä syötyä aamiaista ennen huoneiden luovutusta. Tunnelma oli hiukan haikea mutta hieman odottavainen Suomeen paluusta, ruisleivän pariin. Täkäläinen pullaleipä oli matkapäivien aikana alkanut hieman kyllästyttää. Pakkaamiseen ja kaikkien uusien ostoksien järjestelyyn meni hetki, minkä jälkeen luovutimme huoneet ja jätimme laukut hotellille säilytykseen. Saimme hieman vapaa-aikaa ennen hotellille paluuta, ja lähdimmekin shoppailemaan. Olisi ollut mahdollisuus käydä oliiviöljypuodissa tai esimerkiksi modernin taiteen museolla, jossa oli muun muassa Niki de Saint Phallen taidetta, mutta osa oli käynyt siellä jo edellisenä päivänä, ja museon kattoterassista ei oikein voinut nauttia, kun alkoi sataa. Shoppailimme isolla kauppakadulla ja kävimme muutamissa pienissä vaatekaupoissa sivukaduilla, löysimme ihanan pienen vintagevaatekaupankin. Ostokset tehtynä palasimme hotellille, missä pakkasimme laukut ja lähdimme lentokenttää kohti. Lento oli tunnin myöhässä, mikä hieman harmitti, mutta lentokenttä oli ihan mukava.

Teksti ja kuvat: opintomatkalaiset

Melussa ei kiusata

souceEnnen syysloman alkua koulumme salissa keskusteltiin yhdessä kiusaamisesta. Mukana olivat opiskelijat, opettajat ja rehtori. Puhetta juonsi Medialukion ystävät ry:n puheenjohtaja Haka Kekäläinen ja kanssaan lavalla keskustelua vetivät toisen vuoden opiskelija, Veera, ja räppäri Souce.

Alussa juontaja ottaa aiheeksi musiikkilajityypit ja kysyy vuorotellen opiskelijoilta, mistä musiikkilajista kukin pitää. Yhtäkkiä juontaja esittää kysymyksen: ‘’Kuka tykkää väkivallasta?’’ Juontaja johdattelee keskustelun selvästi koulukiusaamiseen ja seuraava kysymys kuuluu: ‘’Onko täällä koulussa kiusaamista?’’ Toisen vuoden lukiolainen Veera vastaa: ‘’Meidän koulussa en ole huomannut kiusaamista, ja se on hyvä juttu.”

Miten kiusaaminen näkyy peruskoulussa? Minkälaista on sitten kiusaaminen lukiossa?

Opiskelijat saavat vastata, ja useimmat meistä ovat yhtä mieltä siitä, että lukiossa ei esiinny samanlaista kiusaamista kuin peruskoulussa. Peruskoulussa kiusataan huomattavasti enemmän, koska oma ”posse” ylläpitää kiusaajien roolia tai ‘’asemaa’’. Saatetaan esittää kovaa ja näyttää muille, että ollaan korkeammalla tasolla. Peruskoulussa ei ymmärretä, että pienikin lause, fyysinen tai henkinen satuttaminen voi loukata.

Lukiossa kiusaaminen tai ‘’kiusoittelu’’ näkyy hieman eri tavalla. Lukiossa on kilpailua töitten parissa. Toisten töitä saatetaan haukkua, tai kiusaaja voi yrittää näyttää omat vahvuutensa ja ‘’ylimielistellä’’ omaa pätevyyttä näyttämällä, mitä hän osaa ja miten hän on parempi kuin toiset. Kiusaaja yrittää saada uhrinsa tuntemaan huonoa omaatuntoa ja aktiivisuuden puutetta. Tästä huomaa kiusaajan olevan selvästi kateellinen jostain, mitä uhrilla sattumoisin on, ja kiusaajalta itseltään puuttuu. Kiusaajat eivät ymmärrä olevansa samalla tasolla kuin muutkin.

Puhe kääntyy ulkonäköön. ‘’Ulkonäöstä puheen ollen ei ole täydellistä ulkonäköä olemassa, koska kaikki olemme täydellisiä itsenämme’’, juontaja toteaa yleisölle.

Auttamisen esteenä?

Mikä estää kiusatun auttamista? Peruskoulussa useimmiten kiusaamisen käsittely jää sikseen. Opettajat eivät usein usko, jos kiusaamisesta kertoo. Esteenä voi olla myös, ettei kiusattu uskalla kertoa asiasta kenellekään, häntä on voitu painostaa. Kiusatun pelkona on usein se, että jos hän kertoo jollekulle, kiusaaminen voi lisääntyä.

Jos koulussa on hyvä rehtori, kiusaamista ei todennäköisesti esiinny. Rehtori vaikuttaa hyvin paljon siihen, mitä koulussa tapahtuu. Rehtori, opettajat ja koko henkilökunta ovat vastuussa siitä, että jokaisella opiskelijalla on hyvä opiskella ja olla.

Inhottava asia koulussamme?

‘’Koulussamme on usein kylmä ja täällä jäätyy’’, opiskelijat päättävät vastata ehkä hieman liioitellen, mutta olen tästä samaa mieltä. Opiskelijat mainitsevat myös, että pariskunnat ärsyttävät, kun ovat koko ajan käytävillä kiinni toisissaan. Kukaan ei sano mitään keskustelun ydinaiheeseen eli kiusaamiseen liittyvää. Täällä ei kiusaamista esiinny, tästä sen voi huomata.

Mikä sitten on koulussamme parasta?

Parasta on ehdottomasti koulun yhteishenki. Opettajien ja opiskelijoiden yhteinen työsuhde on hyvä. Opettajat ovat rentoja ja hyviä opettamaan. Rakastan itse sitä, että koulussamme pystyy hyvin opiskelemaan, aina saa tarvittavaa apua ja työmahdollisuudet ovat hyvät. Melu on 5/5.

Kun tilaisuus on loppusuoralla, päättää juontaja esittää oman mielipiteensä Helsingin medialukiosta: ‘’Tunnelma täällä on aivan mahtava.” Tuntuu hyvältä kuulla, miten kouluamme kehutaan. Tilaisuus päättyy Soucen räp-esitykseen.

Jos kuitenkin koet, että sinua tai jotakuta muuta opiskelijaa kiusataan, kerro siitä esimerkiksi opettajalle. Melussa ei hyväksytä kiusaamista!

Teksti: Carolina Högström

Ira-abi kehottaa opiskelemaan tasaisesti koko lukioajan

Abi Ira Laihanen kehottaa opiskelemaan tasaisesti koko lukioajan.

Ira Laihanen kehottaa opiskelemaan tasaisesti lukioajan.

Abihaastattelussa Ira Laihanen kertoo näkemyksiään lukiovuosista ja antaa vinkkejä nuoremmille. Ruotsin ja historian ylioppilaskokeet ovat jo takana, ja keväällä edessä on äidinkielen, englannin, yhteiskuntaopin ja matematiikan koitokset.

Mistä oppiaineesta olet lukiossa pitänyt erityisesti ja miksi?

Lempiaineitani ovat olleet historia ja yhteiskuntaoppi jo yläasteesta saakka. Lukiossa on ollut todella hyvät opettajat. En osaa sanoa tarkkaa syytä miksi, mutta ne ovat aineita, jotka kiinnostavat minua. Olen alkanut pitää myös matematiikasta todella paljon.

Mistä saat motivaatiota opiskeluun?

Kivat aineet motivoivat itsessään. Olen aina halunnut pärjätä koulussa todella hyvin, joten sekin motivoi omalta osaltaan. Haluan saada kokeista hyviä numeroita.

Montako tuntia päivässä aiot lukea kevään kirjoituksiin?

Keväällä suunnitelmani on lukea kirjoituksiin lukupäivinä 68 tuntia päivässä ja saatan pitää pari vapaapäivää viikossa.

Mitä mieltä olet sähköisistä ylioppilaskokeista?

En ole itse kirjoittanut vielä mitään sähköisesti. Tulen kirjoittamaan sähköisesti keväällä yhteiskuntaopin. Minulla ei ole siitä vielä omakohtaista kokemusta, mutta olen kuullut siitä paljon positiivista muilta opiskelijoilta. Sähköinen ylioppilaskirjoitus on toimiva ainakin reaaliaineissa. Esseiden kirjoittamisessa kädet väsyvät, kun kirjoittaa kuusi tuntia melkein taukoamatta. Koneella on helpompi muokata tekstiä.

Oletko ollut jossain Medialukion vapaaehtoisryhmässä tai tiimissä mukana?

Olen ollut mukana monissa ryhmissä. Tällä hetkellä olen opiskelijakunnan hallituksessa taloudenhoitaja. Se on ollut mukavaa ja olen pitänyt siitä, että on päässyt vaikuttamaan koulun asioihin. Olen mukana myös tapahtumaryhmässä ja mediaryhmässä, mikä on ollut kivaa. Tapahtumaryhmässä järjestimme tänä vuonna Meluweenin. Puurojuhla on tulossa.

Minkä ohjeen antaisit lukion ekaluokkalaisille?

Tehkää läksyt ja kuunnelkaa kursseilla. Töitä kannattaa tehdä tasaisesti koko lukion ajan, koska se palkitaan ylioppilaskokeissa. Kokeeseen on kivempi mennä, kun olet tehnyt koko kurssin ajan töitä. Lukio-opiskelu on vaikeaa ja raskasta, mutta yrittäkää jaksaa.

Mikä on mottosi tai elämän ohjeesi?

Tehkää sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä. Yrittäkää löytää kultainen keskitie itsellenne!

Mitä suunnitelmia sinulla on lukion jälkeen?

Jatkosuunnitelmat ovat vielä vähän auki. Haluaisin mennä yliopistoon. En ole kuitenkaan päättänyt vielä, haenko Suomeen vai ulkomaille Skotlantiin. Haluaisin Helsingin yliopistoon, jos se on mahdollista. En ole varma, mitä haluaisin opiskella, mutta yhteiskunnalliset asiat kuten valtiotieteet kiinnostavat minua. Haluaisin hyödyntää ja opiskella lisäksi myös matematiikkaa.

Mikä on ollut paras kokemuksesi Medialukiossa?

Melu on ollut todella hyvä paikka ja olen nauttinut täällä olosta. Tämä on ollut ihana koulu. Koulu on antanut minulle paljon. Parhaana kokemuksena on grillijuhlat, jotka järjestimme koulun sisäpihalla viime keväänä. Järjestely vaati paljon työtä, mutta päivä onnistui lopulta täydellisesti. Opiskelijat tykkäsivät siitä todella paljon.

Teksti: Markus Leskinen

Kahden melulaisen vaihtarikokemuksia

vaihtari-3

USA – NEW YORK

Leevi Toija

Vietin lukion toisen vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Asuinpaikkani Chester oli pieni, 11 000 asukkaan paikkakunta New Yorkin osavaltiossa. Kouluni oli nimeltään Warwick Valley High School. Vaihto-oppilasvuosi oli kaikkine puolineen mahtava sekä unohtumaton kokemus, mutta helppoa se ei ollut.

Host-perheeni oli noin 60-vuotias pariskunta, joiden lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Onnekseni minulla silti oli host-veli Serbiasta, jonka kanssa vuoden mittaan tulimme läheisiksi. Vaihtovuoden suurimpia haasteita olivat läheisistä erossa oleminen, kun taas parasta oli uuteen paikkaan ja kulttuuriin tutustuminen.

Itseni kannalta sijoituspaikkani oli oivallisella paikalla, noin tunti NYC:istä pohjoiseen. Tämä oli minulle unelmien täyttymys, sillä olinhan aina siitä unelmoinut. Toki, kun pääsin perheeseeni ja aloin tutustua heihin, minulle selvisi, että New Yorkin kaupunkiin ei saisi mennä yksin, eikä perheeni juuri tykännyt kaupungissa olemisesta. Joulun jälkeen sain kuitenkin erityisluvan käydä valokuvauskurssilla NYC:ssä. Tämä oli iloinen uutinen, sillä se tiesi monen kuukauden ajan joka viikonloppuna siellä käymistä. Tämän seurauksena voin kutsua myös NYC:iä kodikseni, sillä tunnen kaupungin läpikotaisin.

Osallistuin valokuvallani Yhdysvaltojen lukioiden väliseen taidekilpailuun “Scholastic art&writing”, ja voitin Golden Key ja American Visions -palkinnot sekä alueellisessa että kansallisessa sarjassa. Oli kiva huomata, että olin onnistunut asiassa, joka kiinnostaa minua kovasti.

Joku voi miettiä lähtevänsä vaihto-oppilaaksi ihan minne päin maailmaa tahansa, mutta ei ole varma, kannattaako vai ei. Voin sanoa, että kannattaa! Itse en koskaan voinut kuvitella, minkälaisia mahdollisuuksia vaihtovuosi voi tuoda tullessaan: uudet ystävyyssuhteet ulkomaalaisten kanssa, kielitaidon kehittyminen (ei silti kannata olettaa saavansa 10 englannin kursseista Suomessa) sekä itsenäistyminen, kun kaikesta pitää selvitä itse omalla avullaan. Tuo kaikki yhteensä tuo plussaa koko tulevaisuutta ajatellen, mitä ikinä rupeaakaan tekemään.

ENGLANTI – CANTERBURY

Saija Hietanen

vaihtari4

Vaihtovuosi on tähänastisen elämäni tapahtumarikkain ja opettavin vuosi. Vaihtovuotta voin suositella kaikille sen tuomien mahdollisuuksien ja toisaalta myös haasteiden takia. Vaihtovuoden aikana kokee paljon uutta lyhyessä ajassa, ja siten oppii sietämään erilaisuutta ja hyväksymään tilanteen kuin tilanteen. Mielestäni jokaisen tulisi oppia elämään ainakin hetkellisesti mukavuusalueensa ulkopuolella, jotta osaisi arvostaa pieniäkin arkisia asioita jatkossa.

Vuoteni alkoi vaihtojärjestöni järjestämällä viisipäiväisellä leirillä Lontoossa, jossa järjestön vaihtarit ympäri maailman saivat mahdollisuuden tutustua toisiinsa samalla kun kiertelimme katselemassa Lontoon kuuluisimpia nähtävyyksiä kuten Big Beniä, London Eyeta ja Camden Marketia. Leirillä sain ensimmäiset  “vaihtariystäväni”, joihin vielä vuoden jälkeenkin pidän yhteyttä välimatkoista huolimatta. Leiri oli ehdottomasti yksi vuoteni kohokohtia Manchesterin ja Oxfordin matkan ohella.

Leirin jälkeen saavuimme innoissamme isäntäperheisiimme, joka minun osaltani osoittautui pettymykseksi. Perheeseeni kuului äiti, isä ja seitsemänvuotiaat kaksoset. Arkeni perheen kanssa oli pulmallista, koska perheeni ei ollut enää perhe sen ruusuisimmassa muodossa, vaan perhe oli hajoamisen partaalla, sillä molemmat vanhemmat olivat uskottomia eivätkä enää viettäneet aikaa yhdessä kuin vain pakon edessä ja silloinkin vähintään tiuskien. Lapsien stressi kiristynyttä ilmapiiriä kohtaan purkautui kiukuttelulla ja epäkohteliaalla käytöksellä. En kuitenkaan vaihtanut perhettä, koska minut oli sijoitettu perheeseen toisen vaihto-oppilaan kanssa, josta kasvoi vuoden aikana minulle sisko, jota minulla ei koskaan ole ollut, ja host-perheen vaihto olisi meidän kohdallamme tarkoittanut mahdollista eroa toisistamme. Jo Englannissa suhtauduin surkuhupaisalla huumorilla host-perheeni kummalliseen perhetilanteeseen enkä kadu ollenkaan, etten vaihtanut perhettä. Opin heiltä paljon, kuten esimerkiksi sen, etten missään vaiheessa anna minkäänlaisen suhteeni kriisiytyä sellaiseen tilanteeseen kuin host-vanhemmillani ja että perhe on lopulta se ryhmä, johon eniten tuntee kuuluvansa: minun perheeni oli Englannissa host-siskoni ja ystäväni koulusta sekä erilaisilta vaihtojärjestöni matkoilta.

Asuin hyvin tyypillisessä brittiläisessä omakotitalossa Canterbury-nimisessä kaupungissa eteläisessä Englannissa. Canterbury on tunnettu mahtavasta katedraalistaan ja vanhoista taloistaan, ja sen lähialueet ovat kodikkaita merenrantakaupunkeja ja -kyliä, joissa useasti vierailimme ystävien kanssa esimerkiksi piknikin merkeissä. Olen erittäin otettu siitä, miten pääsin kokemaan perinteisen englantilaisen kulttuurin sekä seikkailemaan täysin uusissa ympäristöissä: näkemään turkoosia vettä Dealissa, valkoisia kallioita Botany Bayllä ja Doverissa, itämaisvaikutteista arkkitehtuuria Brightonissa… Näin asioita, joita ei ensimmäisenä tulisi mieleen Englannista puhuttaessa!

vaihtari1

 

vaihtari-2

Kävin koulua Canterburyn arkkipiispan koulussa, jossa oli nimestään huolimatta hyvin rento ilmapiiri ja mukavat oppilaat. Koulussa minulla oli vain neljä oppiainetta, mutta koulua silti kahdeksasta neljään. Jokapäiväiseen kouluaamuun kuului hartauksellinen aamunavaus koulumme liikuntasalissa, mihin oli aluksi totuttelemista. Toisaalta kaiken kaikkiaan erilaisiin tapoihin ja rutiineihin tottui nopeasti niin koulussa kuin kotona. Ainoastaan en host-siskoni kanssa koskaan tottunut kamaliin tölkkipapuihin, joita monet britit söivät leivän päällä aamupalaksi…

Parasta vaihtovuodessa oli uusien ihmisten tapaaminen. Oli kiinnostavaa tutustua samassa tilanteessa oleviin vaihtareihin eri kulttuureista ja paikallisiin englantilaisiin. Spontaanius oli avainsana ystävyyssuhteita sitoessa, mutta vähitellen spontaanius ja kohtelias “small talk” muuttui ihanaksi hullutteluksi ystävien kanssa. Monien kohdalla tuntui kuin olisi tuntenut vuosia eikä alle vuotta!

Rakkaat ihmiset saavat kaipaamaan vielä enemmän sydämessä tärkeää paikkaa, siispä olenkin matkustamassa Englantiin jo ensi vuonna uudestaan! En malta odottaa ystävieni jälleennäkemistä muistojentäyteisissä maisemissa.

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden ajatuksia lukiovuoden alusta

Kävimme toisen jakson alussa haastattelemassa koulumme uusia opiskelijoita ja kysymässä heidän mielipiteitään lukion aloittamisesta ja siihen liittyvistä asioista.

Ensimmäinen haastateltava sanoi, että lukion ilmapiiri on kiva. Lisäksi hän painotti sitä, että kurssivalinnat olivat todella vaikeita ja monimutkaisia. Olemme täysin samaa mieltä hänen kanssaan. Kurssivalintoja oli vaikea tehdä niin, että kurssivalinnoista saisi hyvän lukujärjestyksen.

Toinen haastateltava oli hyvin samalla linjalla ensimmäisen kanssa. Hän sanoi, että lukion aloittaminen ja varsinkin kurssivalinnat olivat vaikeita juuri sen takia, että se oli monimutkaista.

Kolmas haastateltava ei ilmaissut mielipidettään kursseista vaan sanoi, että lukion alku on ollut mukava. Hän myös kertoi, että läksyjä tulee paljon, mutta oppitunnit ovat helppoja. Neljäs haastateltava sanoi, että lukion aloittaminen oli jännää ja erilaista verrattuna yläkouluun.

Meidän kirjoittajien mielestä lukion aloittaminen oli erilaista kuin peruskoulun ja kurssien valitseminen oli monimutkaista. Paras asia lukiossa yläkouluun verrattuna on yleinen vapaus. Vapaudella tarkoitamme sitä, että lukiossa ei ole yhtä paljon ohjattuja tunteja vaan saa itse tehdä tehtäviä ja muistiinpanoja omaa tahtia. Myös yleinen lukiossa oleminen, läksyt ja kokeet toimivat paremmin “vapauden” takia. Koeviikon ansiosta ei myöskään tarvitse aina stressata kokeista, vaan kokeet on kasattu yhteen pieneen ajanjaksoon.

Kaiken kaikkiaan lukio on paljon parempi kuin yläkoulu.

Kirjoittajat: Aleksi Karppinen ja Arttu Iivari