Visit to Metropolia

My visit to Metropolia

 

Metrolounas

Students ate delicious food at the school restaurant.

It was my first time ever  to visit a university of applied sciences and I really enjoyed every minute of it. The best thing that I liked about the visit was the fact that I could really see what studying looked like there.

We visited two different campuses. The first campus was more about web design and architecture and the other one was all about movies, videos and  animation and I personally loved the first campus that we visited and my friend who was with me loved the second campus and she said that she will go there after high school.

In my opinion this seems to be a very good project first of all because sometimes when think about universities it scares many young people, we just think that people there must be genius and they are totally different then we are, we admire them. But now going there and seeing people who are like us but just older than us and see that they are studying just like we do, it gives courage. “If they can, we can, too.”

Metromaisema

Fantastic view and location next to Vanhankaupunginkoski

Before going there in my head I thought that I would not apply there at all, and when we arrived at the school I still had the same thought. However, when we finished our lunches and it was time for the guided tour, we went in three different classes and when they explained and showed us what they had been working on and what they had done, I literally fell in love with  the whole university of applied sciences and I even decided to apply there. Teachers looked really good and so professional. I liked that too.

Something that made me sad is the number of people who are getting accepted. 

Out of 300 applicants (for example in animation or web design) , only 60  are invited for the test and interview, and out of 60 people they only take 20 or 25! Therefore I will keep my fingers crossed and hope my dream will come true…

 

Flaurelle Ilunga, 18M

 

Visiting Metropolia university of applied sciences

 

Both of the media classes from Helsinki Upper Secondary School of Media Arts went to visit Metropolia university of applied sciences on Friday the 30th of August 2019. Our school had prepared free return bus trips that lasted altogether one hour. Both of the bus trips went really well and we arrived at Metropolia in time for lunch which was provided by our school. That day lunch was tasty and all in all good. Honourable mention is the cafeteria. It was clean, roomy and well maintained. After everyone had eaten enough of the delicious food our first tour could start. It was divided into three parts and each of them lasted around ten minutes or so. Because our group consisted of over 40 students, we were split into smaller groups just to make the tour run smoothly.

Metro XR

XR Design is an interesting new field of study.

We got to learn about media production and communication, web design, architecture and animation from the teachers and students. They also told us about the application process. The teachers gave us the correct information and the students gave us their perspective on it. The teachers said that there is an eight percent chance getting accepted to Metropolia. There were many students present that weren’t accepted in their first attempt but they were eager to try again which paid off. 

 

Metroleffa

Short films at Metropolia’s movietheatre

After the first tour was over we still had one and a half hour left. All of us moved to the another campus nearby. The campus had a big theater room and there was a man waiting for us. We all could fit to the theater and there were plenty of seats for everyone. The man gave us a short lecture about what goes into a making a movie, short movie and animation. Then we got to see short movies, documentaries and animations which were made by the students of Metropolia. All of them were really well done and I think they impressed all of us. Time was running out and our visit time was ending. The day had been full of information, good company and great new memories.  

 

Jonna Sinisalo, 18N

 

Photos: Jonna Suopohja

Mainokset

Elintarvikekemia on kasvava tieteenala – kaikki syövät

Tiesitkö, että tulevaisuudessa vegaanitkin voivat syödä kananmunan valkuaista? Sitä nimittäin osataan jo valmistaa bioreaktoreissa – siis synteettisesti, ilman jälkeäkään kanasta.

Entä tiesitkö, että kaupasta ostamasi mansikkajogurtin tai -karkin värjäämiseen on käytetty kirvoja? Kanarian saarilla ja Perussa kasvatetaan tiettyä kirvalajia (kokenillikirva, Dactylopius coccus), josta eristetään punaista väriainetta, karmiinia, E-koodiltaan E120.

Annin kuva 3

Elintarvikekemia on tulevaisuuden ala – kaikki syövät.

KE05-kurssin opiskelijat saivat kurkistaa elintarvikekemiaan perjantaina 26.4., kun Helsingin yliopiston Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osaston johtaja, professori Marina Heinonen vieraili oppitunnilla.

Annin kuva 1

Marina Heinosen esitys herätti paljon keskustelua.

Hän oli tuonut mukanaan erilaisia elintarvikkeita, joita opiskelijat pareittain tutkailivat. Marina kertoi hauskasti ja mielenkiintoisesti ruoan aineosien tutkimisesta ja uusien ruoantuottamismenetelmien kehittämisestä. Hän mursi myyttejä mm. ”pahoista” E-koodeista ja lisäravinteiden terveellisyydestä. Hän kertoi, miksi sellaiset pullat eivät ruskistu uunissa, joissa sokeri on korvattu fruktoosilla tai muulla makeuttamisaineella ja miksi rasvaton maito ei pysy vaahdotettuna kovin kauaa.

 

Annin kuva 6

Elintarvikekemia on tulevaisuuden ala – kaikki syövät.

Heinonen kertoi myös ruoka-aineiden toksiineista: miksi ei kannata syödä vihertävää perunaa tai raakaa tomaattia, ja miksi pavut kannattaa liottaa ja korvasienet kuivata tai ryöpätä. Mammojen perimätieto ei ole siirtynyt kovin hyvin nykysukupolville, mistä kertoo viime vuosien sienimyrkytysten kasvanut määrä. Voisimme välttää monet ruuansulatusvaivat, jos tietäisimme paremmin, mitä suuhumme panemme. Esimerkiksi vihreä väri perunassa kielii siitä, että siihen on muodostunut liian valoisuuden takia glykoalkaloideja, mm. solaniinia. Raa’assa tomaatissa on tomatiini-nimistä glykoalkaloidia. Nämä aiheuttavat vatsa- tai suolistokipua, ripulia, oksentelua ja hermosto-oireita.

Opiskelijat pääsivät tutkailemaan elintarvikkeiden ravintosisältöjä. He vertailivat mm. rasvattoman maidon ja kaurajuoman proteiini-, rasva- ja sokeripitoisuutta, eri jugurttien sakeuttamisaineita, karkkien sisältämiä E-koodeja – jotka miltei kaikki ovat luonnosta eristettyjä aineita – sekä nyhtökaurapihvien ja jauhelihapihvien proteiinipitoisuutta.

Annin kuva 4

Punaiset Ässämix-karkit on värjätty kirvoista eristetyllä karmiinilla.

Annin kuva 5

Energiajuomissa haitallisinta on kofeiinin määrä ja hammaskiillettä liuottava happamuus.

Lopuksi Marina Heinonen esitteli lyhyesti elintarviketieteiden ja bioanalyytikon koulutusohjelmia, joihin kiinnostuneet voivat tutustua täällä:

kandiohjelma https://youtu.be/GvRqMBMoC_M

maisteriohjelma https://youtu.be/Bl1Sltm7KV0

erään elintarvikekemistin esittely https://youtu.be/JAV9UTokw_w

Annin kuva 7

Kaurajuomassa on yli 2-kertainen määrä proteiinia maitoon verrattuna.

Vaikka opiskelu elintarvikealalla ei kiinnostaisikaan, kannattaa kuunnella Professori Marina Heinosen kansantajuista tarinointia Yle1-kanavalta tulleesta ohjelmasarjasta ”Kesäherkut kaikilla lisäaineilla”:

Kasvi, koeputki vai majava? http://areena.yle.fi/1-4196188

Munkkia, höyheniä ja selluloosaa http://areena.yle.fi/1-4174650

Luita, ötököitä ja ötököitä http://areena.yle.fi/1-4187990

Juustoa ilman maitoa http://areena.yle.fi/1-4183768

Makkaraa, vettä ja kemiaa http://areena.yle.fi/1-4179352

 

Teksti ja kuvat: Anni Kukko

Tiedeleirillä CERNissä

Joukko Medialukion opiskelijoita osallistui neljännessä jaksossa tiedeleirille hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissä. Viiden päivän tiedeleiri Sveitsissä toteutettiin yhdessä Luonnontiedelukion ja Ressun lukion kanssa. Tällä yhteensä 20 opiskelijan ja neljän opettajan joukolla oli hiukkasfysiikan maailmaan tutustuttu jo syksystä lähtien.

20190226_150722

Tiedeleiriläiset Alppien äärellä

Ennen CERNin alueelle siirtymistä pääsimme vierailemaan Montreux’n lähellä College Alpin Beau Soleil -yksityiskoulussa. Koulun oppilaat ovat 11-18-vuotiaita ja tulevat sisäoppilaitokseen eri puolilta maailmaa, yli 50 maasta. Myös opettajat ovat kansainvälistä joukkoa. Meille esiteltiin mm. koulun urheilusali kiipeilyseinineen, hyvin varusteltu kuntosali, taidekurssien työ- ja näyttelytilat, kemian luokka älytauluineen, koulun oma teatterisali ja äänitysstudio sekä ruokala, jonka neljästä menusta löytyy aina myös vegaaninen ja “live cooking” -vaihtoehto. Näin talvikaudella kouluviikosta käytetään aina yksi päivä lasketteluun läheisen laskettelukeskuksen hienoilla rinteillä. Lounas syödään silloin koulun omistamassa rinnemajassa. Monenlaisia tapahtumia ja retkiä järjestetään koko koululle tai pienemmille joukoille, mm. sukellusretki Malediiveille oli nyt suunnitteilla. Ei liene vaikea kaiken tämän jälkeen arvata, että Beau Soleil on yksi maailman kalleimpia kouluja.

jee

CERNin ensimmäinen kiihdytin

Ensimmäinen päivä CERNissä alkoi esittelyllä, jossa meille kerrottiin CERNin ensimmäisestä kiihdyttimestä ja ylipäätään CERNin historiasta. Esittelystä oli tehty hyvin interaktiivinen, mistä ainakin kaikki meidän ryhmässä tykkäsivät, sillä vaikeita “konsepteja” pystyi ymmärtämään paremmin.

 

 

 

Alkuesittelyn jälkeen suomalainen fyysikko Markus Nordberg kertoi meille CERNin haasteista hiukkastutkimuksen parissa. Esittelyn teki ainutlaatuiseksi hänen energisyytensä ja innokkuutensa fysiikkaa kohtaan. Nordbergin luentoa seurasi luento hiukkaskiihdyttimistä ja -ilmaisimista sekä hiukkasfysiikan tulevaisuudesta. Kiihdyttimen osien tarkoitukset palauteltiin mieleen: sähkömagneetti, sähkökenttä, hiukkaslähde, jäähdytyssysteemi, ilmaisimet, …

Torstaipäivä saatiin alkuun vierailemalla CERNin Datakeskuksessa espanjalaistutkija Pablo Sanmilanin johtamalla esittelykierroksella. Datakeskus on yksi maailman vaativimmista tietojenkäsittelykeskuksista, joka on jaettu Geneven ja Budapestin toimipisteisiin, joista tutkimusdataa siirretään tutkittavaksi lukuisiin maailman eri yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Selkeällä englannin kielellä selvitettiin muun muassa datakeskuksen turvallisuusseikkoja, työskentelyä paikallisten supertietokoneiden parissa sekä hieman CERNin tietojenkäsittelyhistoriaa. CERN onkin tunnettu WWW:n synnyinkotina.

Datakeskuksesta siirryttiin William Bertschen pitämälle antimaterialuennolle. Tunnin tietopläjäyksen jälkeen vierailtiin antimateriaohjelman koeasemalla, jossa tutustuttiin mm. kahteen hiukkashidastimeen: uusimpaan ELENAan sekä hieman vanhempaan antiprotonihidastimeen.

20190228_120529

Antimateriaohjelman koeasemalla

 

Torstain päätteeksi pääsimme pienryhmissä Juska Pekkasen ohjeistuksella rakentamaan hiukkasia tunnistavat sumukammiot, mikä toi mukavaa käytäntöä esittely- ja teoriapohjaiseen ohjelmaan.

 

IMG_20190228_142207

Hiukkasten bongailua sumukammiosta

Perjantaina tosiaankin vietettiin viimeistä päiväämme CERNin tutkimuslaitoksella. Ensin käsiteltiin hiukkasfysiikkaa teoreetikon näkökulmasta. Sisältö oli jo tässä vaiheessa viikkoa meille osittain selvää, mutta teoreettisessa lennokkuudessaan myös hieman hämmentävä. Toinen luento käsitteli CLOUD-koetta, jossa tutkitaan, miten ilmakehän erilaiset aerosolit eli ikään kuin mikrohiukkaset vaikuttavat pilvien muodostumiseen, sateisiin ja ilmastoon. Ennen viikon palautekeskustelua pääsimme vielä vierailulle CERNin konepajalle.

Fysiikan huippututkimus, keskustelut tutkijoiden kanssa ja CERNin kansainvälinen ilmapiiri tekivät meihin kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen.

20190228_151823

Koko iloinen tiedeleiriporukka

 

Teksti ja kuvat:

Mark Ait, Miro Arvila, Ivan Khalvach, Tuomas Pyörre, Stefano Ruvituso, German Sushchenya, Tiina Hyvärinen ja Panu Viitanen

Uuden ylioppilaan puhe (syksy 2018)

Arvoisa juhlayleisö: rehtori, opettajat, sukulaiset, ystävät ja tietenkin tuoreet ylioppilaat.

Filosofi Sartren mukaan  “Nuoriso potee koti-ikävää tulevaisuuteen.” Tämä mielessäni pyrin pitämään puheeni mahdollisimman lyhyenä, jotta me kärsimättömät nuoret pääsisimme vihdoin kotiin, omaan tulevaisuuteemme.

Kun vielä hetki sitten istuimme koulun penkeillä odotellen tunnin, päivän, jakson tai lukuvuoden loppua, aika kului kamalan hitaasti. Nyt kun muistelemme tätä kolmen ja puolen vuoden… Tai no oikeastaan kahdentoista ja puolen vuoden taivaltamme, kaikki se tuntuukin menneen ohi silmänräpäyksessä. Maailman ikimuistoisimmassa silmänräpäyksessä.

Ja tässä sitä nyt ollaan: valkolakit päässä ja malttamattomina aloittamaan elämässä uusi luku. Mutta mikä tämä lakki sitten loppujen lopuksi on? Mitä se symboloi? Oma vastaukseni tähän on, että ylioppilaslakki on sekä todistus että lupaus.

Lakki on todistus ahkeruudesta ja periksiantamattomuudesta sekä kaikesta lukiossa oppimastamme. Tunnemme historiaa, kulttuuria ja uskontoja. Ymmärrämme ehkä jotain politiikasta ja taloudesta, molekyyleistä ja alkuaineista. Sääkartat – eivätkä mitkään muutkaan kartat – näytä meille enää vain epämääräisiltä sotkuilta. Tiedämme terveellisistä elämänvalinnoista, vaikka emme aina niitä teekään. Osaamme muutakin kuin keittiöpsykologiaa. Tiedämme mitokondrion olevan solun voimalaitos ja osaamme derivoida vaikka mitä. Osaamme monenlaisia kieliä, ja jotkut meistä jopa pari sanaa ruotsia. Tiedämme toisaalta myös, ettemme tiedä yhtään mitään.

Ennen kaikkea valkolakki on kuitenkin todistus siitä, että osaamme katsoa meitä ympäröivää maailmaa sekä kriittisin silmin että avoimin mielin.

Lakki on lupaus siitä, että käytämme kaikkea oppimaamme vain ja ainoastaan hyvään – sekä muiden että itsemme auttamiseen ja maailman parantamiseen. Pyrimme korjaamaan kohtaamiamme ongelmia ja epäkohtia. Kuuntelemme ja autamme. Emme anna ennakkoluuloille ja turhalla vihalle periksi. Puolustamme meille tärkeitä asioita ja arvoja. Olemme tukena ja turvana läheisillemme kuten he ovat olleet meille kaikkien näiden kouluvuosien ajan. Pitämällä tätä lakkia päässämme lupaamme koko maailmalle, että pyrimme aina olemaan parhaita versioita itsestämme.

Minulla on kunnia kiittää kaikkien tänään Helsingin Medialukiosta valmistuvien puolesta joka ikistä ihmistä, joka on tukenut, auttanut, kuunnellut ja opettanut meitä. Kiitän vanhempia, sisaruksia, ystäviä ja muita läheisiä. Kiitän rehtoreita, sekä Ukko-Pekka Hyvöstä että Pekka Luomaa. Kiitän opettajia, opoja ja koko muuta koulun henkilökuntaa. Ilman teitä valkolakki olisi jäänyt jokaisen uuden ylioppilaan kohdalla vain haaveeksi.

Nyt suuntaamme katseemme tulevaan. Joitakin odottaa pääsykokeisiin pänttääminen, joitakin työelämä. Jotkut lähtevät tutkiskelemaan maailmaa, jotkut löytävät onnensa läheltä kotoa. Jokaisen tie on erilainen, mutta niitä yhdistää yksi asia: meidän on raivattava se itse.

Kiitos, onneksi olkoon ja näkemiin.

 

Kirjoittanut: Karoliina Edlund

Melulaiset antiikin keskuksessa – joka loistaa nykyäänkin

Yhteensä 14 Melun opiskelijaa sekä kaksi opettajaa lähtivät 2.10. viikoksi kohti antiikin ja nykypäivänkin keskusta eli Roomaa. Leirikoulun tarkoituksena oli oppia ennen kaikkea Roomasta sen eri aikakausina aina sieltä kuuluisasta antiikista asti.

Leirikoulun aikana ei ollut perinteistä koulunkäyntiä, mutta oppimista sekä tietojen kehitystä tapahtui siitä huolimatta. Leirikoulussa opittiin muun muassa, ettei Colosseumilla murhattu kristittyjä laajasta harhaluulosta huolimatta. Roomassa tutustuttiin myös Suomen omistamaan hienolla näköalalla varustettuun renessanssin aikaiseen huvila-instituuttiin Villa Lanteen. Lisäksi opittiin todella paljon historiasta! Moni uusi opittu asia oli sellaista, mitä ei normaaleilla kursseilla välttämättä kerrottaisi – siis mahtava tilaisuus.

Rooma1

Koko opiskelijaryhmä koossa opettaja Jarkko Liedeksen kanssa, sillä kuvan otti opettaja Kimmo Päivärinta.

Leirikoulun aikana käytiin Rooman lisäksi myös kahdessa muussa kohteessa: Napolin kautta Pompeijissa ja Vatikaanivaltiossa. Pompeijissa yövyttiin yhden yön verran sekä tutkittiin Pompeijin raunioita tuntikaupalla. Kaivauksilla oli samaan aikaan todella hienoa, mutta myös osittain outoa kävellä.

Vatikaanivaltiossa eli toisin sanoen “Paavin maassa” sen sijaan vietettiin vain pari tuntia tunnetussa Pietarinkirkossa. Kirkkoon mentäessä varsinkin tyttöjen pukeutumisesta oltiin hyvinkin tarkkoja. Polvien ja olkapäiden piti olla visusti peitossa.

Varsinkin nämä kohteet jäivät vahvasti opiskelijoiden mieleen ja monesta tuntui hassulta “vain kävellä” toiseen valtioon.

Rooma2

Ne kuuluisat Pompeijin kaivaukset, jotka olivat ajoittain täynnä turisteja.

Koko matka oli hyvin onnistunut eikä valituksia kuulunut, vaan kaikki olivat iloisin mielin mukana. Toimiva yhteishenki oli mukana koko leirikoulun ajan. Mahtava kokemus opiskelijoille sekä opettajille!

 

Teksti: Jasmin Tuomi

Kuvat: Kimmo Päivärinta

Hauskoja sattumuksia Espanjan opintomatkalla 5.-12.10.2018

Kolmetoista Melun espanjan opiskelijaa ja opettajat Riitta Kilpeläinen sekä Sari Hopeakoski tekivät opintomatkan ystävyyskouluun Valladolidiin. Matkan aikana päästiin hyvin tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja tapoihin. Majoittuminen espanjalaisissa perheissä antoi kunnollisen kuvan espanjalaisen perheen arkielämästä.

Suurimpia eroja verrattuna elämään Suomessa olivat ruokailuajat ja koulun tavat.
Kuten monissa muissakin Etelä-Euroopan maissa, Espanjassa päivällinen syötiin myöhään illalla, aamiainen oli usein makeaa eikä koulussa tarjottu lämmintä ruokaa.

Saimme isäntäperheistä kouluun mukaan pienet eväspussit, jotka sisälsivät muun muassa voileivän ja omenan sekä vesipullon. Nämä eväät syötiin välitunnilla ja lounas heti koulusta tultua. Päivällinen syötiin vasta yhdeksän jälkeen illalla.

Koulu alkoi ja loppui joka päivä samaan aikaan ja tunnit kestivät 50 minuuttia. Klo 11-11.30 oli pitempi puolen tunnin välitunti eväiden syömistä varten. Opettajat kävivät tuolloin kahvilla lähikuppilassa.

Opiskelijoita koulussa oli yläastelaisista lukiolaisiin, mutta kaikki olivat ystävällisiä, ulospäin suuntautuneita ja innokkaita tutustumaan uusiin ihmisiin.

Kokonaisuudessaan matka oli onnistunut ja todella mielenkiintoinen. Opimme paljon paikallisista tavoista ja kulttuurista.

Tässä muutamia hassuja sattumuksia matkan varrelta:

  • Olimme keilaamassa ja toinen keilarata lakkasi vähän väliä toimimasta. Kerran keiloista vain puolet oli paikallaan, toisella pallo oli jäänyt ränniin ja kun seuraava keilasi, molemmat pallot jäivät jumiin… 

 

  • Kuulimme saman tarinan Kristoffer Kolumbuksesta monia kertoja… Espanjalaiset ovat hänestä todella ylpeitä…

 

  • En päässyt yhtenä iltana sisään kotiini, sillä koko isäntäperheeni oli poissa kotoa. Koputin oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan, vaikka jonkun perheenjäsenistä piti olla kotona. Odotin vartin toisen isäntäperheen autossa…

 

  • Päivällisen jälkeen tarjottiin jälkiruokaa, jonka otin kohteliaisuudesta, vaikkei itsellä ollut enää nälkä. Kukaan muu perheestä ei syönyt jälkiruokaa ja he jäivät odottamaan että minä olin syönyt…

 

  • Millena pudotti puolet salaatista bussin penkille, ettei sitä saanut enää pois penkin välistä… Ja lisäksi Millena ruiskutti salaatinkastiketta Eetun laukun ja kenkien päälle…

 

  • Kun lentokone laskeutui, Kaihon päälle tuli vettä koneen ilmastoinnista … Niin Kaihon tuuria!…

 

  • Illallisella tarjottiin isoisän valmistamaa perinteistä espanjalaista ruokaa, ja minulta kysyttiin, haluanko maistaa. Samaan aikaan kysyttiin,tiedänkö mitä tämä kyseinen ruoka on. En tiennyt mitä se oli, joten vastasin “No,I don’t”, jolloin he luulivat, etten halua maistaa sitä ja veivät sen pöydästä pois…

  • Valladolidin kiertokävelyllä Eetu päätti ruveta lypsämään lypsettävää koristelehmää… 

 

  • Kielimuuri oli välillä ongelma,ja se aiheutti monia väärinymmärryksiä sekä epäselvyyksiä…Kun keskustelin parini kanssa ensimmäisiä kertoja Instagramissa, hän antoi puhelinnumeronsa ja sanoi ”We can you by there if you want”, jonka korjasi myöhemmin että oli tarkoittanut ”we can talk”…

 

  • Katsoimme Winxejä bussimatkalla Salamancasta Valladolidiin…

 

  • Espanjalaiset ihmettelevät autoilijoille “kiittämistä” eli vilkuttamista heille…

 

  • Olimme Salamancassa, johon parini ei päässyt mukaan, sillä oli kipeänä. Hänen oli kuitenkin tarkoitus tulla vastaan, kun saavumme bussilla, ja hän arveli että olisimme noin 21:30 aikoihin perillä. Saavuimme hieman 21:40 jälkeen perille, mutta pariani ei näkynyt missään, jolloin hän lähetti viestin ettei ollut edes lähtenyt kotoa. Jouduin jäämään odottamaan koulun pihalle parini saapumista.

 

  • Sunnuntaina olin isäntäperheen kanssa Tordesilasissa, jossa oli markkinat, jonne ihmiset olivat pukeutuneet ritareiksi. Ostimme sieltä “Almendras Garrapiñadas”,mitkä olivat todella hyviä karamellilla kuorrutettuja manteleita.

 

 

Teksti: opintomatkalaiset ja Sari Hopeakoski

Seppo-mobiilipeli taidekasvatuksellisena metodina

Taidekasvatuksesta

Galleriassa

Lukio-opiskelijat tulevat monenlaisista taustoista ja monet kokevat nykytaiteen vieraana ja vaikeatajuisena. Mobiilipelaamisen kautta olemme saaneet opiskelijat kiinnostumaan taidenäyttelyistä ja tekemään niissä näkemistään teoksista monimediaisia omia tulkintojaan. Uskomme, että heidän kynnyksensä lähestyä nykytaidetta on merkittävästi alentunut positiivisen kokemuksen myötä.  

 

Taustaa 

Olemme käyttäneet Seppo-peliä kuvataiteen näyttöpäivänä ohjaamassa opiskelijoita tutustumaan Helsingin taidegallerioihin. Tavoitteena on ollut kannustaa ja rohkaista heitä käymään omatoimisesti näyttelyissä. Samalla opiskelijat ovat oppineet näyttelykäyttäytymistä ja ovat oivaltaneet ilmaisen taidetarjonnan runsauden.  

Ennen Seppoa kävimme galleriakävelyllä yhdessä opiskelijoiden kanssa. Tällöin heidän tuli kulkea opettajan perässä galleriasta toiseen. He kokivat sen toisaalta vaihteluna luokkaopetukseen, mutta toisaalta hieman tylsänä patikointina. Mukaan he saivat silloinkin tehtäviä, mutta ne rajoittuivat lähinnä kirjoitustehtäviin kynällä ja paperilla. Yleensä opiskelijat jaksoivat käydä enintään viidessä galleriassa.  

Pelilauta

Seppo-peli toi mukaan hieman leikkimielistä kilpailua, omaehtoisuutta ja kykyä vaikuttaa siihen, mihin galleroihin ja minkälaisiin tehtäviin sai paneutua. Kierrokseen on Seppo-pelissäkin kuulunut käydä viidessä galleriassa, mutta usein opiskelijat käyvät useammissa, koska eivät malta lopettaa kierrosta. Myös opettajien valmistamat multimediaaliset galleriakohtaiset tehtävät on koettu mielekkäämmiksi ja niitä opiskelijat tekevät mielellään tekemisen ilosta enemmän kuin heiltä edellytetään. Kahdella viimeisellä galleriakävelyllä on mukana ollut opiskelijoita, jotka ovat halunneet nähdä kaikki galleriat vaihtoehtoisista neljästätoista galleriasta.  

Pelin rakentamisesta 

Peli-intoa

Seppo-pelin rakentaminen on opettajan näkökulmasta varsin helppoa ja antaa mahdollisuuden muokata tehtäviä monenlaisella tavalla. Taidekasvatuksen ytimessä on itseilmaisu ja mahdollisuus tuottaa itse valokuvia, ääntä ja videoita. Tähän asti kaikilla opiskelijoilla mukana olleilla matkapuhelimilla näiden tuottaminen ja lataaminen Seppo-alustalle on ollut sujuvaa eikä minkäänlaisia ongelmia ole ollut, mikä on hämmästyttävää. Opettajina olemme voineet luottaa tekniikan toimivuuteen ennenkokemattomalla tavalla. Galleriakierroksella tekniikka on kuitenkin asettunut vain välineen asemaan ja gallerioiden tarjoamat taidekokemukset ovat olleet huomion etusijalla.  

Koska Seppo tarjoaa vain pelialustan, on varsinainen sisällöllinen rakentaminen opettajan vastuulla. Ensimmäisillä kerroilla työtä on paljon, mutta koska samoja tehtäviä voidaan varioida ja monistaa, työ helpottuu kerta kerralta. Pelialustan kehittymisen myötä opettaja voi halutessaan tehdä tapahtumista tai peleistä monikerroksisia ja hyvinkin mutkikkaita. Toisaalta muiden jakamia perusmalleja voi hyödyntää ja jakaa omia ideoitaan edelleen kehitettäväksi.

Pelaajat-teos

 

 

Teksti: kuvataideopettajat Timo Kuohukoski ja Minna Eskola

Kuvat: Timo Kuohukoski

Melulaiset radioaalloilla

Aivan uuden median opiskelu on nyt mahdollista medialukiossa, sillä Bauer Median mahdollistama radiotyön kurssi pääsi mukaan kurssitarjottimelle. Ensimmäinen radiotyön kurssi loppui juuri, mutta itse radion tekeminen ei.

Helsingin medialukion tekninen kehitys laajeni, kun suomalainen mediayhtiö Bauer Media rakensi tiloihimme radiostudion.

Radio Cityn kopissa oli tiivis tunnelma – Juha Valvio luotsaa iltapäivän ohjelmaa yksin.

 Neljännen jakson alussa polkaistiin käyntiin Helsingin medialukion ensimmäinen radiotyön kurssi, jota vetivät opettajamme Riikka Aurava ja Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen. Tenkasen pitkä kokemus radion ja median tekemisestä ulottuu pitkälle vuosikymmenien päähän, joten opiskelijat pääsivät tutustumaan radion tekoon suoraan alan ammattilaisen kanssa. “Radio on aina ollut osana elämääni, kurssi toi radion kuunteluun uuden näkökulman ja muutenkin herätti uudenlaisen kiinnostuksen radiotyöskentelyä kohtaan”, kurssin käynyt medialinjalainen Jyri Tero kertoo.

Radiotyön kurssi sisälsi spiikkien treenaamista, omia nauhoituksia ja lukuisia vierailuja. Opiskelijat olivat mielissään vierailuista, jotka suoritettiin YleX:n, Radio Nostalgian ja NRJ:n, Sanoma-konsernin ja tietysti Bauer Median toimituksissa. Tosin, Bauerilla opiskelijat pääsivät vierailemaan kaksi kertaa, sillä yhteisen vierailun

IMG_1215

Radio Novan iltapäivän juontajat Anssi Honkanen ja Niina Backman valmistautuvat spiikkiin.

lisäksi kurssisuorituksen vaatimuksena oli käydä pienryhmissä Bauer Median radioiden aamulähetyksissä. Tämä edellytti heräämistä jo neljän aikoihin!

Keskeinen osa kurssia oli oman radiolähetyksen tai podcastin tuottaminen. Kurssilaiset pääsivät käyttämään omaa luovuuttaan ja toteuttamaan omia ideoitaan radiostudiota apunaan käyttäen. Vaikka tekniikan sisäistämisessä meni oma aikansa, kurssilaiset kuitenkin kehittyivät nopeasti ja pääsivät nauhoittamaan omia tuotoksiaan. Kurssilaisilla oli täydet vapaudet radiostudion käyttöön, ja monet käyttivätkin useita tunteja vapaa-ajastaan tuotoksiensa hiomiseen. Jotkut kurssin käyneet toivoivat kuitenkin, että heillä olisi ollut kurssia varten tuotoksilleen jokin oma julkaisupaikkansa. “Olisi ollut kiva, jos kurssin aikana opiskelijoilla olisi ollut jokin paikka, mihin laittaa tuotantojaan. Yksin puhuminen käy tylsäksi nopeasti”, Tero toteaa.

Bauer Median laitteisto jää lukiolle toistaiseksi ja se on opiskelijoiden vapaassa käytössä, mikäli radiotyön kurssi on suoritettuna. Nappaa radiotyön kurssi ensi vuodelle kolmanteen jaksoon ASAP!

 

Teksti ja kuvat: Leo Heinämäki ja Nuutti Ruotsalainen

Laatikkokauppa

Kun saavumme Tapanilan vanhalle huvila-alueelle, näemme Laatikkokaupan luokseen kutsuvat ikkunat ja päätämme astua sisälle. Lumoava puun tuoksu ja kotoisa tunnelma vallitsee koko myymälässä.

Sisustusliikkeen on perustanut Kirsi Pitkänen Pia siskonsa kanssa. Naisten kiinnostus puulaatikoita kohtaan lähti sisustusmessuilta, jossa he huomasivat lähes kaiken olevan Kiinasta tuotua. Koska suomalaisesta puusta tehtyä tavaraa oli vain vähän, siskokset päättivät tehdä itse koe-erän laatikoista, joissa käytetään vain suomalaista puuta.  Uran alkuvaiheessa heillä oli Hausjärvellä verstasmyymälä, josta sai ostaa tuotteita. Tuotteita laitettiin myös Bellapuoti-verkkosivustolle, josta ostettujen tuotteiden noutopaikaksi tuli Tapanila Store. Liikkeen edellisen omistajan lopettaessa siskokset päättivät ottaa yrityksen omiin käsiinsä.


Nyt on kulunut jo seitsemän vuotta puulaatikoiden parissa.  Pia kertoo,  että heillä menee hyvin laatikko-bisneksen kanssa. Hänen mielestään suomalaisen työn ja tuotteiden arvostus kasvaa koko ajan.

Siskosten tavoitteena on luoda myymälästään ja laatikoistaan esteettisiä, jotta asiakkaat haluaisivat tulla  uudestaan ostoksille. He haluavat Laatikkokaupan asiakkaiden näkevän laatikot esteettisinä sisustuselementteinä. Laatikoissa yhdistyy jotain vanhaa ja uutta, mikä miellyttää sisustajia.

Laatikkokaupan vallitsevana arvona toimii kotimaisuus. Kirsin ja Pian
mielestä on tärkeää tietää mistä puutuote tulee ja miten se on kasvatettu. Yritykselle on myönnetty avainlippu
osoituksena Suomessa valmistetusta tuotteesta.

 

Kuva ja teksti Sanna Sinisalo ja Amanda Pösö

Juttu on osa juttusarjaa, jossa journalismi-kurssilaiset haastattelevat paikallisia yrittäjiä.